Valoisat illat tuo mieleen kesän. Kaikenlaisia niitä on jo ehtinyt ollakin.
Viime kesä, ensimmäinen Petukan kanssa. Kauhea helle, lapset vaippasillaan ja silti hiki.
Toissakesä, ensimmäinen Ukon kanssa, ensimmäinen kävelevän lapsen kanssa. Alkukesä meni Lilin kanssa kesää ihastellessa, ulkoillen ja uiden. Minulla oli "paljon" vapaata, kun Lili oli isällään. Vapaaviikonloput meni juhlien. Ja sitten vastaan tuli tuo Ukko. Loppukesä meni tutustuen, vapaaviikonloput ukon kotipaikkakunnalla. Kävelylenkkejä, autolla ajamista. Kutkuttavaa tunnetta vatsassa, ja silti vahva tunne siitä, että tää voisi olla juuri Se Oikea.
Sitä edellinen kesä, ensimmäinen Lilin kanssa. Alkukesä meni Liliä odottaen, koiran kanssa lenkkeillen. Kun Lili syntyi, muuta ei minun maailmaan enää mahtunut. Tiesin varmaan heti, että me tullaan pärjäämään ihan kahdestaan, ja parempi niin.
Sitä edeltäneet, milloin kenenkin kanssa seurustellen, siellä täällä pyörien.
Nuoruuden kesät, jotka vietettiin vain kavereiden kanssa. Juhlittiin, istuttiin nurmikoilla ja naurettiin. Ja aina paistoi aurinko.
Yläasteen kesät, jotka meni lähinnä hevostellessa. Aurinko paistoi, paarmat purivat ja maastolenkit oli pitkiä ja hikisiä. Erittäin hyvin on muistoissa viimeinen kesä oman hevoseni, Paavon kanssa. Saatoin pitää sitä pihalla irti, se kulki minun perässä kuin koira ja pysähtyi, kun minä pysähdyin. Viimeiset rapsutukset, kasvojen upottaminen pehmeään ja lämpimään turkkiin. Kyyneleet, kun hevonen vietiin pois.
Lapsuuden kesät. Laskien vettä lehmille laitumella, leikkien, iloiten. Aina paljain varpain. Voitin hippasen isoveljen kanssa aina niin, että siirryin juoksemaan hiekalle. Sitä ei isoveljen paljaat jalat kestäneet niin hyvin kuin minulla.
Tuleva kesä tulee myös olemaan ensimmäinen omaa laatuaan...
Jännä, että muistoissa kaikki kesät on yhtä auringonpaistetta. Ja kesät jää mieleen. Muistaa, mitä teki edellisenä kesänä ja muistaa lapsuudenkesien tunteen. Sulkemalla silmät voi melkein haistaa vastaleikatun ruohon tuoksun ja tuntea auringonpaisteen iholla. Miksi talvet ei samalla tavoin painaudu mieleen, vaikka talvi kestääkin kesää pidempään? Eikö sitä osaa oikeasti nauttia muusta kuin kesästä, ja talvi sinnitellään jotenkuten läpi, vain tulevan/menneen kesän voimalla?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti