Olikos mulla joku blogikin?

Melkein voisi luulla, että on ollut hieman kiireistä tämä elämä, kun ei ole blogin kirjoittelu ollut pahemmin mielessä. Vajaa vuosi vilahtanut ihan älyttömän nopeasti ihan vain tässä kotielämässä!

Viimeksi olen kirjoitellut joskus loppuraskaudesta. Tällainenhan sieltä mahasta pois putkahti:

Pienenpieni poika, joka sai nimekseen Onni Eemeli. Aivan ihana rakkauspakkaus. Alku oli hankalaa, itkua ja ähräystä ja sylissä kantelua, mutta kun poikaselle tuli ikää 4 kuukautta, kaikki helpottui. Sen jälkeen tuo on ollut itse herra Aurinkoinen, aina suu hymyssä eikä mistään valita. <3

Nyt se on jo niin paljon isompi, osaakin jo vaikka mitä.

Rv 37+1

Huhhuh. Olo alkaa olla vähän sen mukainen, että raskaus alkaisi pikkuhiljaa olla loppupuolella! Sen verran on tukala olla, että kunhan ensi viikonloppuun päästään, niin aletaan kyllä käydä mahan kanssa tiukkoja keskusteluja vuokra-ajan loppumisesta. ;/ Tarvittaessa sitten otetaan häätökeinot käyttöön, jos ei parissa viikossa tajua itse sieltä mahasta tulla pihalle!

Mutta kyllä minä silti koetan vielä jaksaa vähän nauttia tästä olosta. Elo on vielä suht helppoa, kun on kaksi lasta ja normaalit rytmit ja rutiinit. Ihan kohta kaikki menee taas hetkeksi sekaisin, ennenkuin elämä asettuu taas uusiin uomiin. Jännittää, pakko myöntää. :) Onneksi tämä on sellaista positiivista jännitystä, mahanpohjassa kutkuttaa ja asiat pyörii päässä.

Se on muuten tämä raskaana olevan mieli aika kummallinen. Mulla on ollut suoristusrauta jo hyvän aikaa, ja nyt mulle on tullut sellainen pakkomielle, että minun on aivan pakko opetella tekemään sillä kivan kihara tukka ja joku nätti kampaus. Sehän onkin tässä nyt ihan kamalan tärkeää... :P

Sillisalaatti, eli vähän sitä sun tätä

Meillä on taas sairastettu. Peetulla alkoi mennä nokka tukkoon viime keskiviikkona, ja perjantainahan me käytiin sen kanssa sitten jo Jyväskylässä vähän hengittelemässä tehokkaampia lääkkeitä, kun ei kotilääkkeet auttaneet. Onneksi oli suht lyhyt reissu ja kotiuduttiin yöllä yhden aikaan. Eeli on myös ollut vähän flunssassa, ja toissayönä oli pakko tehdä itselle peti sen viereen ja kuulostella sitä koko yö. Oli enemmän tukossa kuin mitä nyt aiemmin tänä talvena, joten annoin varuilta yöllä lääkettä kolmen tunnin välein.

Nyt onneksi on vähän helpompaa jo. Peetu yskii välillä aika kovasti ja nenä alkoi taas vuotaa parin "kuivemman" päivän jälkeen. Pitää nyt toivoa, että silti taudit olisi pois menossa. Tänään olisin uskaltanut noiden kanssa ulos jo, mutta kun pakkasta on se -15, niin ei oikein uskallettu riskeerata. Jospa huomenna viimein!

Sain tehtyä ne lyhytlahkeiset villikset, joten tässäpä niistä ja edellisistä kuvaa

Mallina siis Tiuhtikset, lankana molemmissa Novitan Puro. Lyhytlahkeisista kaavailin vähän sellaisia "kotiinlähtöhousuja" synnytyksen jälkeen.. Saa nähdä, joko sitä reippaasti aloittaisi kestoilun heti kotimatkalla. ;)

Vielä kuva meikäläisen möhömahasta

En muista, mikä päivä kuvan otin, mutta viikkoja kuitenkin varmaan se 35+ jotain. Nyt viikonloppuna kyllä kun mahaani peilistä katselin, niin oli ihan selvästi alempana kuin mitä tässä kuvassa. Hui. :D

Kylläpähän tuli melkoinen sillisalaatti tästäkin päivityksestä, kun piti laittaa vähän sitä sun tätä. Mutta ei voi mitään, tämän järkevämpään en nyt taida pystyä.

Neulottua ja ommeltua

Neuloin kaverin pojalle joululahjaksi villikset. Ensimmäinen yritys oli "hieman" liian iso, kun pöksyistä tulikin Petukalle sopivat, eikä nelikuiselle vauvalle. :D Harmi, etten muistanut niistä pienemmistä versioista ottaa kuvaa muualle kuin facebookiin.. Mutta ne olivat ihan samaa mallia, väriltään valko-musta-vihreät. Ohjeena siis Tiuhtikset, Huopasesta neulottu.

Petukasta ei taida kyllä tosiaankaan tulla kestojen käyttäjää, kun alkoi samantien repimään pöksyjä jalasta ja nekin oli kuulemma "Au!". :P

Yhdet pienet pitkälahkeiset nb-kokoa olevat villikset värkkäsin myös, ja lyhytlahkeiset pöksyt ajattelin juuri aloittaa. Jospa saan molemmista kuvan näpsäistyä, kunhan toisetkin valmistuu.

Näitä sitten ompelin tuossa eräänä päivänä Petukan päikkäriaikaan (konvehtien voimalla tietysti). Muutamat liivinsuojat, taittoimuja ja Imse Vimseihin tarroja ja kuoseja. Ompelukone meni vaan rikki, joten tarraompelut jäi kesken (yksi vaippa roikkuu edelleen kiinni koneen neulassa, kun neula ei enää nouse ylös...). Perhana. Noh, kävin ostamassa pari näpsyä, joten kiinnitellään pienet vaipat sitten niillä. Ärsyttää kyllä aikalailla, kai se on pakko ostaa uusi kone, kunhan joskus olisi sen verran ylimääräistä. Kauhea into olisi ommella isompia sisätäyttöjä valmiiksi, mutta ei nyt auta. Nyyh. :(

Pakko oli räpsäistä pojista yksi kuva, kun oli "iltavillit" menossa. Juokseevat peräkanaa keittiön ja olkkarin väliä, painiivat ja isoveli kutittaa pienempää. On ne niin ihania kikatellessaan keskenään. :D

Vuosi 2011

Vuosi 2011 oli arkinen, mikä nyt ei ole yllätys, kun elämää pikkulapsiperheessä. Vuoteen osui joitakin kivoja juttuja, mutta myös jonkun verran niitä vähän huonompia - varmaan ihan tasapainon vuoksi.

Vuoden alussahan me alettiin tukiperheeksi, mikä oli aika opettavainen kokemus varmaan koko perheelle. Se oli myös raskasta, ja kun se sattui samaan aikaan mm. minun kohdunulkoisen raskauden kanssa, niin tuntui, että omat ja perheen voimat loppuu kertakaikkiaan. Tukiperheilyä jatkettiin kuitenkin kesään asti, jolloin oli hyvä hetki lopettaa se, tukiperheenkin kannalta. Kohdunulkoisen myötä aloin itse ajattelemaan elämääni vähän enemmän. Vähän aikaa olin varma, etten tahdo enää yhtään lasta, koska en tahdo ottaa sitä riskiä, että meille käy uudelleen niin. En uskonut, että pystyn enää edes tulemaan kunnolla raskaaksi. Aloin miettimään, mitä tahdon tehdä elämälläni, mitä työtä tekisin, kun en kuitenkaan voi olla "vain" kotiäiti loppuelämääni (nyyh...).

Keväällä hain töitä perhepäivähoitajana, alkukesästä huomasin olevani raskaana ja samalla viikolla sain kuulla saaneeni vakipaikan. :) Samoihin aikoihin talonetsintä alkoi viimein tuottaa tulosta ja saimme tarjouksen läpi tästä talosta. Alkusyksystä muutettiin ja minä aloitin uudet työt. Se oli todella stressaavaa, väsyttävää ja ahdistavaakin aikaa. Helpotti, kun tajuttiin elävämme aikamoista ruuhkavuotta, ettei se meidän kireys johtunut mistään huonosta suhteesta tai meistä itsestämme tai siitä toisesta. Stressi ja väsymys vaan aika helposti purkautui siihen läheisimpään ihmiseen, valitettavasti.

Syksyn myötä elämä tasoittui kun uudet rutiinit alkoivat asettua. Pojat nautti hoitolasten seurasta ja siitä, kun oli leikkikaveria ja äitikin vähän aktiivisempi. ;) Töissä yritin sinnitellä niin pitkään kuin mahdollista, mutta nythän tässä on saikulla tullut oltua jo puolitoista kuukautta. Toisaalta on kyllä ollut ihanaa nauttia ajasta vielä kahden lapsen kanssa ihan rauhassa, niin pitkään kuin se vielä on mahdollista.

Saa nähdä, mitä se ensi vuosi tuo tullessaan. Ei me ainakaan liikaa laiskistumaan päästä, kun kohta saadaan paimentaa kolmea pientä poikaa ja pitää taloa pystyssä. Silti tulevaisuus ei kyllä yhtään ahdista, tätähän me ollaan haluttu. <3

Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille! <3

Joulu oli ja meni

Minä en jouluna jaksanut kuvailla ollenkaan omalla kameralla, ja nyt ärsyttää, kun ei ole mitään joulukuvia tänne päivitellä. Mutta ei voi mitään, kivempaa oli kuitenkin aattona keskittyä ihan siihen läsnä olemiseen, eikä kameran kautta tiirailuun.

Joulua valmisteltiin aika hartaasti. En ole koskaan ennen jaksanut raivata, siivota ja puunata yhtä paljoa jouluksi, enkä varsinkaan ole ymmärtänyt mitään erityisen joulusiivouksen merkitystä. Mutta nyt tuli kyllä siivottua. Ja se nyt oli kyllä ihan paikallaankin, sen verran oltiin saatu kaaosta aikaiseksi jo tässä syksyn aikana... Tein aina sen verran mitä jaksoin, ja lopulta aaton aattona jouduin luovuttamaan ja uskomaan, että kyllä se Joulu saapuu, vaikka en pölyjä enää jaksakaan pyyhkiä! Mutta oli ehkä huomattavissa sellaista täydellisyyden tavoittelua, kun oli ensimmäinen joulu omassa kodissa.

Aattona meille saapui minun äiti, pikkuveli ja isoveli tyttöystävänsä kanssa. Keittelin niille riisipuurot (ensimmäistä kertaa elämässäni), ja ihan maistuvaahan siitä tuli. Mitään erityistä ohjelmaa meillä ei ollut aattopäiväksi, oltiin ja möllöteltiin ja lapset katseli lastenohjelmia. Isoveli ja sen tyttöystävä lähti päivällä pois, ja miehen vanhemmat tuli meille sitten ennen kolmea aattoiltaa viettämään. Lili oli todella jännittynyt koko päivän, ei se saanut mitään ruokaakaan alas koko aikana. Sohvalla makasi ihan velttona ja valitteli, kun koskee mahaan. :( Noh, me muut syötiin hyvin ja sen jälkeen pukki tulikin. Molempia poikia jännitti kovasti, mutta olivat jakamassa lahjoja sitten reippaasti kuitenkin.

Oltiin kyllä oltu koko porukka oikein kiltteinä, koska saatiin sopivasti oikein hyviä lahjoja. Itse olin todella tyytyväinen poikien lahjoihin, koska mitään turhaa ei tullut. Sopivasti kirjoja, pelejä, Dublon legoja ja Brion junarataa.

Aattoiltana pojat sai valvoa tunnin myöhempään kuin yleensä, mikä oli selvästi vikatikki. Molemmat oli jo ihan liian väsyneitä kaikesta jännityksestä ja touhusta ja iltapuuhat meni lähinnä itkemiseksi. Reppanat.

Mutta sen jälkeen rauha palasi onneksi taloon. Mies on nyt ollut vapaalla tämän viikon, joten ollaan saatu viettää rauhallista aikaa perheen kesken oikein urakalla. Ensi viikolla alkaakin sitten normaaliarki ja vauvan odotus. Äitiyslomakin alkaa kolmas päivä. :)