Vuosi 2011

Vuosi 2011 oli arkinen, mikä nyt ei ole yllätys, kun elämää pikkulapsiperheessä. Vuoteen osui joitakin kivoja juttuja, mutta myös jonkun verran niitä vähän huonompia - varmaan ihan tasapainon vuoksi.

Vuoden alussahan me alettiin tukiperheeksi, mikä oli aika opettavainen kokemus varmaan koko perheelle. Se oli myös raskasta, ja kun se sattui samaan aikaan mm. minun kohdunulkoisen raskauden kanssa, niin tuntui, että omat ja perheen voimat loppuu kertakaikkiaan. Tukiperheilyä jatkettiin kuitenkin kesään asti, jolloin oli hyvä hetki lopettaa se, tukiperheenkin kannalta. Kohdunulkoisen myötä aloin itse ajattelemaan elämääni vähän enemmän. Vähän aikaa olin varma, etten tahdo enää yhtään lasta, koska en tahdo ottaa sitä riskiä, että meille käy uudelleen niin. En uskonut, että pystyn enää edes tulemaan kunnolla raskaaksi. Aloin miettimään, mitä tahdon tehdä elämälläni, mitä työtä tekisin, kun en kuitenkaan voi olla "vain" kotiäiti loppuelämääni (nyyh...).

Keväällä hain töitä perhepäivähoitajana, alkukesästä huomasin olevani raskaana ja samalla viikolla sain kuulla saaneeni vakipaikan. :) Samoihin aikoihin talonetsintä alkoi viimein tuottaa tulosta ja saimme tarjouksen läpi tästä talosta. Alkusyksystä muutettiin ja minä aloitin uudet työt. Se oli todella stressaavaa, väsyttävää ja ahdistavaakin aikaa. Helpotti, kun tajuttiin elävämme aikamoista ruuhkavuotta, ettei se meidän kireys johtunut mistään huonosta suhteesta tai meistä itsestämme tai siitä toisesta. Stressi ja väsymys vaan aika helposti purkautui siihen läheisimpään ihmiseen, valitettavasti.

Syksyn myötä elämä tasoittui kun uudet rutiinit alkoivat asettua. Pojat nautti hoitolasten seurasta ja siitä, kun oli leikkikaveria ja äitikin vähän aktiivisempi. ;) Töissä yritin sinnitellä niin pitkään kuin mahdollista, mutta nythän tässä on saikulla tullut oltua jo puolitoista kuukautta. Toisaalta on kyllä ollut ihanaa nauttia ajasta vielä kahden lapsen kanssa ihan rauhassa, niin pitkään kuin se vielä on mahdollista.

Saa nähdä, mitä se ensi vuosi tuo tullessaan. Ei me ainakaan liikaa laiskistumaan päästä, kun kohta saadaan paimentaa kolmea pientä poikaa ja pitää taloa pystyssä. Silti tulevaisuus ei kyllä yhtään ahdista, tätähän me ollaan haluttu. <3

Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille! <3

Joulu oli ja meni

Minä en jouluna jaksanut kuvailla ollenkaan omalla kameralla, ja nyt ärsyttää, kun ei ole mitään joulukuvia tänne päivitellä. Mutta ei voi mitään, kivempaa oli kuitenkin aattona keskittyä ihan siihen läsnä olemiseen, eikä kameran kautta tiirailuun.

Joulua valmisteltiin aika hartaasti. En ole koskaan ennen jaksanut raivata, siivota ja puunata yhtä paljoa jouluksi, enkä varsinkaan ole ymmärtänyt mitään erityisen joulusiivouksen merkitystä. Mutta nyt tuli kyllä siivottua. Ja se nyt oli kyllä ihan paikallaankin, sen verran oltiin saatu kaaosta aikaiseksi jo tässä syksyn aikana... Tein aina sen verran mitä jaksoin, ja lopulta aaton aattona jouduin luovuttamaan ja uskomaan, että kyllä se Joulu saapuu, vaikka en pölyjä enää jaksakaan pyyhkiä! Mutta oli ehkä huomattavissa sellaista täydellisyyden tavoittelua, kun oli ensimmäinen joulu omassa kodissa.

Aattona meille saapui minun äiti, pikkuveli ja isoveli tyttöystävänsä kanssa. Keittelin niille riisipuurot (ensimmäistä kertaa elämässäni), ja ihan maistuvaahan siitä tuli. Mitään erityistä ohjelmaa meillä ei ollut aattopäiväksi, oltiin ja möllöteltiin ja lapset katseli lastenohjelmia. Isoveli ja sen tyttöystävä lähti päivällä pois, ja miehen vanhemmat tuli meille sitten ennen kolmea aattoiltaa viettämään. Lili oli todella jännittynyt koko päivän, ei se saanut mitään ruokaakaan alas koko aikana. Sohvalla makasi ihan velttona ja valitteli, kun koskee mahaan. :( Noh, me muut syötiin hyvin ja sen jälkeen pukki tulikin. Molempia poikia jännitti kovasti, mutta olivat jakamassa lahjoja sitten reippaasti kuitenkin.

Oltiin kyllä oltu koko porukka oikein kiltteinä, koska saatiin sopivasti oikein hyviä lahjoja. Itse olin todella tyytyväinen poikien lahjoihin, koska mitään turhaa ei tullut. Sopivasti kirjoja, pelejä, Dublon legoja ja Brion junarataa.

Aattoiltana pojat sai valvoa tunnin myöhempään kuin yleensä, mikä oli selvästi vikatikki. Molemmat oli jo ihan liian väsyneitä kaikesta jännityksestä ja touhusta ja iltapuuhat meni lähinnä itkemiseksi. Reppanat.

Mutta sen jälkeen rauha palasi onneksi taloon. Mies on nyt ollut vapaalla tämän viikon, joten ollaan saatu viettää rauhallista aikaa perheen kesken oikein urakalla. Ensi viikolla alkaakin sitten normaaliarki ja vauvan odotus. Äitiyslomakin alkaa kolmas päivä. :)

Joulukortteja

Mietin jo yhtenä päivänä, että onkohan tänä vuonna ihan vaan ostettava joulukortit. Seuraavana päivänä kuitenkin kurvasin Tiimarin pihaan ostamaan tarpeita ja laitettiin Lilin kanssa korttipaja pystyyn. Tänään pakerrettiin viimeiset kortit valmiiksi. Tänä vuonna lähetetäänkin vähän vähemmän kortteja, koska osoitteet tuntuisi olevan hukassa ja aikaakin sen verran vähän, että ihan kamalaa määrää kortteja ei vaan ehditty tehdä. :/

Nämä on ensimmäisen päivän aherruksen tulokset (yksi kuva näköjään vinksallaan, mutta en jaksa enää kääntää):

Neulomuksia

Kolme kuukautta edellisestä päivityksestä. Huhhuh! Jotenkin iski ihan totaalinen blogilukko, ei saanut aikaiseksi mitään eikä yhtään tehnyt mieli tätä päivitellä. Annoin asian siis olla ja päätin odottaa, josko se innostus joskus taas iskisi. Ja iskihän se pikkuisen ainakin.

Olen nyt innostunut neulomisesta ihan kamalasti, ja villavaippahousuja on valmistunut ihan jo oikeastaan yli omien tarpeiden. Ajattelin, että nyt on parempi tulla päivittelemään vähän mitä on tullut tehtyä, niin ei unohdu tulevaisuudessakaan omat tekeleet. :)

Nämä on ihan ensimmäiset neulotut villikset. Minulla oli kammo neljällä puikolla neulomisesta, joten oli pakko valita malli, jonka saa neulottua kahdella puikolla tasona. Nämä on siis Ottobren ohjeella tehty, neulottu Novitan Purosta.

Tässä myös Purosta Ottobren ohjeella villikset ja tossut.

Tiitiät Huopasesta.

Väliin tuunattuja Imse Vimsejä. Olivat vielä ilman tarroja kuvaushetkellä, kun ompelukone ei toiminut ja kävi huollossakin välillä. Nämä on ensimmäisiä ompelutestauksia saumurilla. Kaikissa (paitsi alavasemmalla) päällä kierrätysfrotee/puuvilla, joissakin sisällä läppään ommeltuna bambua 2krs.

Tiitiät, näistä tein tarkoituksella tosi pienet, mutta saattaa olla, että tuli sittenkin liian pienet jopa vastasyntyneelle. Saa nähdä. Noh, saipahan nukke edes pöksyt, kun ei muita vaatteita omista. :P

Ja sitten uskaltauduin vaihtamaan mallia jopa sellaiseen, mitkä tehdään pyöröpuikoilla ja lahkeet neljällä puikolla. Pelotti, mutta hyvin onnistui ja ihanat pökät tuli! Värin pitäisi olla vihreä, mutta ei juuri siltä näytä. En ole jaksanut vielä kujaan kieritellä nyöriä. Nämä Tiuhtikset on tehty Huopasesta. Koko taisi olla ohjeen mukaan S, mutta koska lanka on paksumpi, niin on reilummat. Äsken itseasiassa valmistui kokoa suuremmat pöksyt, mutta ne kaipaa vielä haarasaumat ompelua ja lankojen päättelyä, siksi en kuvaa viitsinyt vielä napata.

Sitten muita neulomuksia! Opettelin neulomaan villasukat. Siis minä, joka olin ihan 100% varma, että minä en ikinä ikinä ikinä osaa mitään villasukkia neuloa. Aloitin tekemään Petukalle sukat, niin olisivat tarpeeksi pieney purettavaksi tarvittaessa. ;)

Meillä sairastettiin viikonloppuna, joten tässä sukat pienellä potilaalla.

Lili toivoi itselleen vaaleanpunaisia sukkia, joten tässäpä nekin. Olisin ottanut kuvan sukista jaloissa, mutta koska herra uhmis päätti, ettei halua kuvattavaksi, niin ei sitten.

Tässäpä siis tällä kertaa. Kuvia on paljon odottamassa ja juttujakin jopa, joten ehkäpä palailen lähiaikoina.

Talven varalle

Mä olen pitkästä aikaa saanut aikaiseksi jotain! Siis muutakin, kuin tätä kotielämää. Ihan sitä oli pakko tulla tännekin hehkuttamaan, kun mä olen niin ylpeä saavutuksistani. Minä, joka en osaa neuloa, olen neulonut! Ja ollut tyytyväinen lopputulokseen! Wau!

Pipo ja kauluri. Rakastuin tuohon lankaan, se on niin paksua ja ihanaa neuloa, ja lopputulos on aivan ihana yksinkertaisimmallakin tekniikalla.

Vauvalle töppöset ja tumput. Liian isot, eivät ole ihan pikkuvauvalle sopivat, mutta onhan tässä aikaa neuloa pienemmätkin versiot vielä. :)

Työn alla on Lilille kaulahuivi ja yksi joululahja (mä ajattelin aloittaa ajoissa). "Tilauksen" sain myös piposta ja kaulurista, eli niitä sitten seuraavaksi.

Pihakuvia

Nyt viimein sain kuvia tännekin ladattua. Saatte ihastella vaan meidän pihaa, koska sisältä ei vielä saa julkaisukelpoisia kuvia. Suurin osa ikkunoista on ilman verhoja, koska minä haluan vielä miettiä ja tuumailla, mitkä olisi kivoimmat mihinkin. Ollaan siis ihan ilman niin kauan, kunnes minä osaan päättää. :P Niin no, onhan täällä sisällä kaikki muukin vielä vähän sinnepäin, kun ei tavarat ole oikein asettunut paikoilleen.

Hieman haastavaa on myös se, miten saa mahtumaan tavarat jonnekin, kun näissä vanhoissa taloissa ei ihan hirvittävän runsaasti ole tätä säilytystilaa. Ainakaan lämmintä ja kuivaa sellaista. Minun ja ukon vaatteillekin on jopa yksi komero, ahdappa siihen sitten aiemmin kolmessa vaatekaapissa olleet vaatteet, huoh.

Mutta kyllä tämä tästä pikkuhiljaa. Lisäsäilytystilaa saa kaupasta ostamalla, siihen asti koetetaan pärjätä näin, eli jotenkuten.

Tietääkö joku, mikä on tuo meidän pihassa kasvava iso puu? Lehdet näkyy tuossa kuvassa, mikä otettu taivasta vasten. Siinä on jotain tosi ihmeellisiä vihreitä piikkipalloja kasvamassa.

Ja tosiaan, töistäkin kuului jotain. Torstaina sain perehdytyksen pikana, ja tänään kävi lapset tutustumassa. Tiistaina alkaisi sitten työt ihan oikeasti! Ei mikään kauhea stressipaniikki ole iskenyt ainakaan vielä, minun toive toteutui ja Petukka saa pysyä ryhmän pienimpänä. :)

Terveiset uudesta kodista

Hiljaiselo on jatkunut, on kyllä ollut aikamoinen "ruuhkakuukausi". Kesälomareissua, armotonta pakkaamista ja siivoamista, muutto, tavaroiden raivaamista. Ja työtkin alkaisi jossain vaiheessa, mutta en itsekään vielä tiedä, että milloin.

Olen ollut ihan sen verran poikki, että en ole jaksanut tänne kirjoittaa yhtään mitään, en edes pienenpieniä päivityksiä. Toivottavasti asia korjaantuu, kunhan elämä tästä taas vähän tasoittuu. Mutta sen voin jo sanoa, että uusi koti on IHANA. Aivan mahtava, minä niin rakastan tätä taloa. <3

Ja muitakin kivoja uutisia on tiedossa, meille on tulossa vauva. Helmikuussa on laskettu aika. Olo on ollut mitä mainioin (mitä nyt on kamalaa väsymystä ajoittain), maha ei vielä ole juurikaan kasvanut, joten mikäs tässä odotellessa.

Että sellaista tänne tällä kertaa. Koetan saada päivitettyä seuraavan kerran jo ennen ensi kuuta. ;)

Heipparallaa!

Blogi on viettänyt hiljaiseloa. Mutta meidän perhe ei ole, tosiaankaan. Meillä oli viime viikolla tukilapset koko viikon lomailemassa. Kiirettä piti, ei hetkenkään rauhaa, mutta aikalailla hyvin siitä selvittiin. :) Oli vielä aivan ihanat ilmatkin, ja saatiin olla ulkona useita tunteja päivässä. Tähän loppuikin sitten tälläerää meidän tukiperhetouhut. Itse ei enää sitä hommaa oltaisi jaksettu jatkaa, kun on muutoksia tulossa omaankin elämään (mm. ne minun työt). Kivointa kuitenkin oli se, että lapset eivät enää edes tarvitse minkäänlaista tukiperhettä, vaan pärjäävät jo omillaan. Tähän on siis hyvä lopettaa. Toki toivon, että joskus myöhemmin vielä jatketaan tukiperhetouhua, kunhan aika on siihen sopiva.

Sunnuntaina lähdettiin sitten ajelemaan Pohjois-Karjalaan, Polvijärvelle ukon siskontytön rippijuhliin. Maanantaina käytiin tekemässä päiväreissu Kolilla, tiistaina ajeltiin Joensuuhun ja oltiin hotellissa yötä. Keskiviikkona käytiin tutustumassa Outokummun kaivosmuseoon ja ajeltiin sieltä sitten kotia.

Kauaa ei ehditä kotona olla, sillä minä suuntaan huomenna poikien kanssa isäni luokse, ja kai me joku päivä lähdetään sitten asuntovaunureissuun jonnekin päin. Ukko lähtee launtaina viiden päivän kalareissuun. Ja kotiuduttuamme pitäisikin sitten aloittaa mieletön pakkaaminen ja siivoaminen, koska pitäisi alkaa tekemään sitä muuttoakin. Huhhuh. Sen verran on tekemistä ja puuhaa tässä, että en ole oikein osannut yhtään asennoitua työntekoon vielä. Noh, onhan tässä kolmisen viikkoa vielä aikaa...

Maisemia Kolilta:

Kun päästiin Lilin kanssa ensimmäisen kallion päälle, pojan haltioitunut kommentti oli "Miksi täällä on niin kaunista?" Seuraavan kallion päällä ei kuulunut muuta kuin "Wau". Omaa iloa lisäsi se, miten tuollainen 3-vuotias tuntui tajuavan, että nyt meidän silmien edessä näkyy oikeasti jotain aivan mahtavan kaunista. <3

Ja vielä muutama kuva Polvijärveltä:

Pieni pörröinen kaveri

Kävin tosiaan toissapäivänä vähän kävelyllä kameran kanssa pitkästä aikaa. En päässyt edes kovin pitkälle, eli ei sitä kyllä oikein lenkkeilyksi voinut kutsua.. Kävelin pienen metsikön kautta rantaan. Menin kiville istumaan sillan alle. Sain siinä hetken istuttuani pienen kaverin.

Voi miten se oli söpö! Tuli ensin ihan minun viereen, hyvä etten kiljaissut säikähdyksestä, kun en sitä ollut huomannut ollenkaan. Kävi siinä katsastelemassa, ui vähän kauemmas, kiipesi kivelle ja jatkoi taas matkaansa.  Aivan ihana. <3 Tuo pieni sorsan(?)poikanen kyllä piristi minun koko päivän.

Mutta mikä ihmeen taika tuossa vedessä oikein on? Miten se onnistuukin tyynnyttämään mielen aina? Ei tarvitse kuin hetki istua, rauhoittua ja kuunnella veden liplatusta, niin taas näkee asiat selvemmin. Suosittelen kaikille järviterapiaa, kun pään sisällä myllertää.

Kotimatkalla olinkin sitten taas varsinainen luontokuvaaja. ;)

Pää oli jonkun viikon ihan jumissa, myös tämän blogin suhteen. Nyt vähän helpottaa ja ajatus taas luistaa. Tuleva muutto alkaa vähän kutkutella mahanpohjassa. Apua, me muutetaan ihan oikeasti omaan kotiin! Tulee aika kiirettä muuton suhteen, kun pitää saada tavarat paikoilleen, ja saada edes pientä rutiininpoikasta aikaan ennenkuin tulee hoitolapset. Elämme jännittäviä aikoja sitten kuukauden päästä!