Ensimmäinen tukiperheviikonloppu

Viikonloppu oli täynnä leikkejä, autoilla ajelua, meteliä, värittelyä, tutustumista, ulkoilua, jännitystä, iloa. Ja varsinkin sänky täynnä pieniä varpaita.

Viikonloppu meni mukavasti. Eilen kyllä huomasi, että kaikki tällainen uusi väsyttää ja rasittaa itseäkin ihan eri tavalla. Miehen kanssa painuttiin nukkumaan puoli yhdeksältä, Lilikin ehti nukahtaa ennen sitä. Viimeiset tunnit illasta meni ihan koomassa, niin paljon luomet painoi.

Tukiperhelapset olivat oikein mukavia ja reippaita. Lili olisi tahtonut heidän kanssa touhuilla ja jutella kamalasti, mutta lapset eivät ihan hirveästi lämmenneet Lilin kontaktinottoyrityksiin. Ehkä johtuu vaan siitä, että ovat niin tottuneet olemaan yhdessä. Tai siitä, kun Lili on pienempi, eikä samalla tavalla osaa vielä leikkiä. Ulkona kuitenkin peuhasivat isossa lumikasassa hienosti yhdessä, ja Lili oli niin onnellinen. Vieläkin sanoo vähän väliä, että "ne on minun kavereita". Jospa ne yhteiset leikitkin alkaisi onnistumaan paremmin ajan kanssa, kunhan kaikki tottuu toisiinsa.

Näin ensimmäisen kerran jälkeen jäi kuitenkin varsin positiivinen mieli. Paljon se vaati omaa jaksamista, mutta koen saaneeni jotain takaisinkin. Tuntuu myös, että olen antanut muillekin itsestäni jotain, joten eiköhän tämä ole sen arvoista. Tässä on kuitenkin taas kuukausi aikaa palautua ennen seuraavaa kertaa... :)

Aiiivan ihanat, pienet varpaat. <3

Taloasioista sen verran, että eilen käytiin taas sitä katsomassa. Ja ainakin minä rakastuin vielä kovemmin. Tänään saatiin tietoa rakennustarkastajalta, joka on siellä aikaisemmin käynyt, että talo on hyvä ja kunnossa. Jokohan tässä kohta päästään tarjousta jättämään.. :) Ärsyttävän / ihanan jännittävää aikaa. Mutta on se vaan niin ihana!

Lapsivahvistuksia

Tänään tulee tukiperhelapset ensimmäistä kertaa yöksi. Tällä kertaa vierailu on vain yhden yön mittainen, koska tutustumassahan tässä vasta ollaan ja Ukkokin on nyt viikonlopun töissä. Tai onhan se iltapäivällä ja kotona, mutta huomenna lähtee taas heti aamusta. Mutta kiva, että saadaan nyt kuitenkin hommat jollakin tavalla käyntiin, eikä tämä ensimmäinen vierailu venynyt minnekään kuukauden päähän.

Vähän jännittää ja kutkuttaa kivasti mahanpohjassa. Huomenna olenkin päivän yksin neljän lapsen kanssa, aika hurjaa. Mutta isoa perhettähän mä olenkin halunnut, joten kai tämä on sopivaa harjoittelua... :P

Liliäkin jännittää, sen huomaa siitä niin hyvin. Koko eilinen ilta oli kiukkua, samoin tänään on kiukutellut, varsinkin jos suuntaan huomiota liikaa muuhun (ja mä jopa kehtasin imuroida ja siivota, hyi minua!). Pitää nyt toivoa, että Lili ei mitään suurempaa kohtausta järjestäisi lasten ollessa paikalla, kiukkuilkoon sitten taas vaikka jälkeenpäin. Minä vaan niin toivon, että nuo lasten touhut ja leikit alkaisi sujua, ja ettei Lili olisi liian omistushaluinen lelujensa suhteen!

Ja tuosta taloasiastakin välillä. Alustava lainalupaus on saatu! Käydään mitä luultavimmin katsomassa taloa nyt vielä uudemman kerran, ja sitten jätetään tarjous. Iik!

Sekavuutta ja sopimuksia

Tänään mennään kirjoittamaan sopimus noista tukiperheasioista. Saa tosin nähdä, milloin lasten ensimmäinen vierailu tapahtuu, koska meillä nyt (harvinaista kyllä) on muutama seuraava viikonloppu tekemistä täynnä. Joka toinen viikonloppu menee aina kuitenkin siihen, että Lili käy isällään, mutta ei meillä yleensä mitään muuta suunnitelmaa sitten olekaan. Nyt sitten sattuu yhdet ristiäiset väliviikonlopulle (JEE, musta tulee viimein kummi <3).

Noin muuten pää on taas aivan sekaisin. Edelleen. Huomenna mennään pankkiin. Ollaan taas laskettu ja mietitty ja puhuttu ja haaveiltu. Silti mä koetan ajatella, että on kuitenkin aika iso todennäköisyys, ettei me sitä saada. Menneisyys mulla valitettavasti kummittelee edelleen, ja vaikeuttaa näitä hommia. Ja silti mä toivon ja pidän peukkuja ja en osaa olla ajattelematta, että se on juuri se Meidän Koti. Mä en osaa kuvitella meidän perhettä enää minnekään muualle. Yhyy.

Mutta jos/kun se pettymys sitten tulee, niin eihän se auta kuin pistää katse eteenpäin ja löytää ja suunnitella jotain muuta. Kyllä se tästä. Ei se maailmanloppu ole, jos me ei tuota taloa saada. Yksi hemmetin iso pettymys se tulee kuitenkin olemaan, se on pakko myöntää.

Uneton yö

Olipahan taas hankala yö. Nyt ei kyllä lapset edes olleet syypäitä, vaan ihan tämä oman pään sisällä oleva sekamelska. Käytiin eilen asuntonäytössä katsomassa aivan upeaa taloa. Se oli aivan kuin meille tehty!

Ilta tehtiin laskelmia ja pohdintoja. Sitä samaa mitä jatkoin sitten illalla nukkumaan mennessä, eikä uni meinannut tulla millään. Taisin jatkaa samoja pohdintoja joka kerta yöllä herätessäkin. Ja Petukka sitten kilttinä poikana herätti minut jo puoli kuudelta, ettei vaan äiti nukkuisi liian hyvin. Lili heräsi kuudelta, ja olisi halunnut jatkaa vielä unia, mutta se ei onnistunut, kun Petukka aloitti kitinän makkarissa. Huoh. Eihän siinä sitten auttanut muu, kuin koko porukan nousta ylös.

Odotan vaan, että Petukka menee ensimmäisille päikkäreille, jotta minä voin Huonona Äitinä laittaa Lilille dvd:n pyörimään ja mennä sen viereen sohvalle torkkumaan.

Ainiin. Siitä talosta vielä. Siellä oli olkkarissa meidän sohva. Siis aivan samanlainen jättisohva mitä meillä, vaaleampi vain. En ole kenelläkään nähnyt samanlaista, joten se oli Merkki. Jotain kohtaloa, pakko olla! Mä pidän peukkuja ja varpaita pystyssä, että me jollakin keinolla saataisiin se talo. Se olisi jotain niin mahtavaa. Ja silti mä olen niiiiin varma, että jotain menee pieleen. Se on liian hyvä.

Ukkoni mun

Minun on kyllä nyt ihan pikkuisen kehuttava tuota Ukkoani. Olen tässä taas pikkuhiljaa huomannut ja tajunnut sen, että kuinka onnekas minä olenkaan.

Jokaisessa meissähän on tietenkin niitä huonoja puolia, mutta yksi elämän osa-alue tuolla miehellä on, jossa se hipoo täydellisyyttä. Se on ISYYS. Mä en aiemmin ole pystynyt kuin haaveilemaan sellaisesta miehestä, joka ihan oikeasti kantaisi vastuunsa ja ihan oikeasti olisi täysillä mukana siinä arjessa, mitä tämä elämä pääasiassa lasten kanssa on. Sitten välillä kuulee juttuja niistä isistä, jotka eivät ehdi/halua/ymmärrä olla niin läsnä lapsilleen, vaan haalivat harrastuksia ja sitä sun tätä, joilla vie itsensä pois kotoa.

Joo, tottakai minä sen tajuan, että jokaisella on oltava harrastuksia ja omaa aikaa. Ja niin minunkin miehellä on. Mutta kun se on kotona, niin se todella on paikalla ja läsnä. Se hoitaa Petukkaakin niin paljon, että minua joskus melkein hävettää, etten esim. iltaisin miehen työpäivän jälkeen juurikaan Petukkaa itse hoivaile. Ukko ruokkii, vaihtaa vaipat, leikittää, viihdyttää, kantaa pois laitteista ja pahanteosta, pitää sylissä, laittaa nukkumaan. Siis miten se voikaan olla tuollainen? :') Varmasti kaikki ajattelee, että "joo, sehän sen isän tehtävä on", mutta oikeasti kun noita juttuja kuulee sieltä ja täältä, niin kuinka moni isä ihan oikeasti on niin paljon läsnä?

No niin, no niin, en mä kehtaa enää enempää tällaista selittää. Mutta pakko oli ajatuksia tänne purkaa, kun tuli vaan niin valtavan hyvä olo.

Pusi pusi, oot parhain. <3

Normipäivä

Minulla oli hetki sitten aivan selvät sävelet siitä, mitä haluan tänne tänään kirjoitella. Sitten kävin lukemassa muutamaa seuraamaani blogia ja menin ihan sekaisin ja nyt pää lyö tyhjää. Huoh. On vähän laiskistunut päivittely tänne, mutta syytän siitä vain ja ainoastaan sitä ompelukoneen rikkoontumista!

Koska en ole saanut tehtyä vaippoja, mä kävin hommaamassa lankaa ja lainasin virkkuukoukun ja opettelin virkkaamaan! Nyt on sen verran "iso" projekti meneillään, että puhun siitä vasta sitten jos/kun se joskus valmistuu. Luon itselleni paineita, jos ehdin täällä selittää, mitä olen tekemässä. Sitten se ei ainakaan ikinä valmistu.

Lilin piti tänään mennä isälleen yöksi, ja mä olin jo ehtinyt haaveilla helpommasta illasta ja "vapaa-ajasta" Petukan päiväunien aikana. Mutta eih, aamulla sain puhelun, ja tuo isälle meno sitten peruuntuikin. Kyllä ärsytti, eikä todellakaan pelkästään omasta puolestani, vaan hyvin paljon myös Lilin puolesta. Todella mukavaa, että ensin on eilisestä asti selittänyt, että "huomenna isin luo", ja sitten saakin selitellä, että kuules, ei tänään mennäkään, vaan kahden viikon päästä! :/

Minä löysin tämän dvd:n alkuviikosta Tokmannilta ihan tuurilla. Oon käynyt aikoinaan Latinos tunneilla, myöhemmin sitten Zumbassa ja nyt olen pitkään haaveillut dvd:stä, että saisin tanssittua kotona, koska tuo tunneille meneminen on jotenkin liian vaikeaa puuhaa meikäläiselle. Ja minä kyllä enemmän tykkäsin noista Latinos-tunneista Kuopiossa, kuin Zumbasta. Latinoksessa opeteltiin askeleita ja sarjoja eri tansseista, Zumbassa vaan hytkytään kuka mitenkin ja millä tahansa tyylillä ja askeleilla. Kivaahan sekin on, mutta minua ainakin kiinnostaa se liikkeiden oppiminen oikein. :)

Reggaeton oli kyllä yksi minun lemppareista, joten tämä tarttui siis mukaan. En ole ehtinyt ensimmäistä 20 minuuttia pidemmälle, mutta hyvälle vaikuttaa. Ohjaaja on lievästi sanottuna ärsyttävä, mutta asiat menee perille ja hiki ehti tulla.

Tällaista rymyämistä meillä tällä kertaa!

Kiirettä pukkaa!

Jes! Viimein tapahtuu, ja kivaa tapahtuukin. Tänään kävi tukiperhelapset tutustumassa, ja oikein hyvältä vaikutti. Tuntuivat oikein mukavilta, eikä ne mitään ongelmalapsia edes ole. Jutellaan sossujen kanssa asiasta vielä loppuviikosta, ja sitten todennäköisestä käydään sopimus kirjoittamassa. :) Tuntuu nyt kyllä taas tosi hyvältä.

Noin muuten meidän kuulumisia.. Petukka on oppinut vähän turhan nopeaksi. Ryömii ja konttaa jo kamalaa vauhtia (pahan tekoon). Lempparipaikkoja on telkkaritason kaikki tekniikkavempeleet, eli digiboksi, dvd-laite ja vahvistin. Sinne se syöksyy aina, kuin mahdollista. Ja pistorasiat, johdot ja muut on iihaaniia! Ja jos vessan tai kylppärin ovi on auki, niin sinne tuo säntää naureskellen sen minkä jaloistaan kerkeää.

Nyt se on alkanut nousta seisomaankin kaikkea vasten. Jalat ei kuitenkaan ole mitkään kaikkein tukevimmat ja varvastaa suurimmaksi osaksi, mutta pystyyn pitää silti kavuta. Sitten sitä veivataankin niin kuin lantio olisi öljytty. Saa kyllä olla takana ottamassa koppia vähän väliä.

 Hetkessä on touhu muuttunut niin, että ei tarvitse haaveilla, että illasta saisi rauhassa sohvalla istua (saatika sitten koneella!), vaan on koko ajan noustava viemään poikaa pois tuhoista. :P Mutta tätähän tämä taas on jonkun aikaa.

Pakko vielä Lilin taitojakin kehua, se piirsi viime viikolla ensimmäisen mikätuonytoli, pääjalkaisen? :) On se taitava, kyllä äiti ihan ällistyi. <3

Tukiperhekuulumisia!

Tänään vihdoin, piitkän odotuksen jälkeen kävi sossut kylässä. Juteltiin noista tukiperheasioista ja meidän perheestä. Nyt sitten olisi edessä tapaaminen lasten ja niiden äidin kanssa. Toivotaan, että me tullaan juttuun ja voidaan ryhtyä juuri niiden tukiperheeksi. Kyllä mä olen taas ihan intona, vaikka tämä odottelu alkoikin jo turhauttaa.

Mutta tosi kiva tietää, että jotain viimein tapahtuu, ja että me kelvataan. :)

Petukan kylpyä.

Tänään saikin herätä sitten vaihteeksi ennen kuutta. Jotain hyötyä näistä aikaisista aamuista kuitenkin on, koska mä sain siivottua koko asunnon ihan kunnolla ennen yhdeksää! :D Nyt ei tarvitsekaan mitään järkevää koettaa saada aikaan koko loppupäivänä..

Sain tässä jokunen päivä sitten kuvattua Petukkaa kylvyssä. Ihania kuvia tuli, joten laitetaanpas tännekin jokunen:

Tuo kyllä opettelee kauhealla tohinalla kaikkea uutta nyt. On alkanut könytä polviseisontaan kaikkea mahdollista vasten, ja nyt koettaa nousta seisomaan asti. Ihan hurjaa touhua!

Ompeluhommat on nyt jäähyllä sitten jonkun aikaa tauolla, kun kone on ainakin nyt huollossa. Saa nähdä, palaako se sieltä edes toimivana takaisin, kuulemma oli se mies sanonut, ettei anna mitään takuuta siitä, että se enää toimisi. :/ Perhana. Eihän se auta kuin yrittää jossain vaiheessa hommata uusi kone.

Lilin huoneen verhot

Sain Lilin huoneeseen verhot! Kävin tässä joku päivä hommaamassa kankaat, ja ompelin nämä sitten lauantai aamuna. On mun mielestä aivan ihanat. <3 Värit on paljon kirkkaammat oikeasti, kuin mitä tässä kuvassa.

Laitoin sitten samalla innostuksella nuo taulut Lilin sängyn päälle. Niissä on meidän perheen kuvia. Aika kivoja, ainakin minusta. On Lilikin niitä iloisena katsellut, joten jospa sekin tykkää.

Meillä kävi sunnuntaina ystäviä kylässä. Lili tokaisi kaverilleen heti, että "leikitäänkö?" Sitten ne painui Lilin huoneeseen, laittoivat oven kiinni ja touhusivat yhdessä koko ajan. Ihanaa. Lilillä niin harvoin on mitään lapsiseuraa, että tuota touhua oli aivan ihanaa katsella. Välillä se meni juoksuksi ja painiksi, mutta mitään isompia nahisteluja ei tullut ollenkaan.