Tänään mennään kirjoittamaan sopimus noista tukiperheasioista. Saa tosin nähdä, milloin lasten ensimmäinen vierailu tapahtuu, koska meillä nyt (harvinaista kyllä) on muutama seuraava viikonloppu tekemistä täynnä. Joka toinen viikonloppu menee aina kuitenkin siihen, että Lili käy isällään, mutta ei meillä yleensä mitään muuta suunnitelmaa sitten olekaan. Nyt sitten sattuu yhdet ristiäiset väliviikonlopulle (JEE, musta tulee viimein kummi <3).
Noin muuten pää on taas aivan sekaisin. Edelleen. Huomenna mennään pankkiin. Ollaan taas laskettu ja mietitty ja puhuttu ja haaveiltu. Silti mä koetan ajatella, että on kuitenkin aika iso todennäköisyys, ettei me sitä saada. Menneisyys mulla valitettavasti kummittelee edelleen, ja vaikeuttaa näitä hommia. Ja silti mä toivon ja pidän peukkuja ja en osaa olla ajattelematta, että se on juuri se Meidän Koti. Mä en osaa kuvitella meidän perhettä enää minnekään muualle. Yhyy.
Mutta jos/kun se pettymys sitten tulee, niin eihän se auta kuin pistää katse eteenpäin ja löytää ja suunnitella jotain muuta. Kyllä se tästä. Ei se maailmanloppu ole, jos me ei tuota taloa saada. Yksi hemmetin iso pettymys se tulee kuitenkin olemaan, se on pakko myöntää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti