Jokaisessa meissähän on tietenkin niitä huonoja puolia, mutta yksi elämän osa-alue tuolla miehellä on, jossa se hipoo täydellisyyttä. Se on ISYYS. Mä en aiemmin ole pystynyt kuin haaveilemaan sellaisesta miehestä, joka ihan oikeasti kantaisi vastuunsa ja ihan oikeasti olisi täysillä mukana siinä arjessa, mitä tämä elämä pääasiassa lasten kanssa on. Sitten välillä kuulee juttuja niistä isistä, jotka eivät ehdi/halua/ymmärrä olla niin läsnä lapsilleen, vaan haalivat harrastuksia ja sitä sun tätä, joilla vie itsensä pois kotoa.
Joo, tottakai minä sen tajuan, että jokaisella on oltava harrastuksia ja omaa aikaa. Ja niin minunkin miehellä on. Mutta kun se on kotona, niin se todella on paikalla ja läsnä. Se hoitaa Petukkaakin niin paljon, että minua joskus melkein hävettää, etten esim. iltaisin miehen työpäivän jälkeen juurikaan Petukkaa itse hoivaile. Ukko ruokkii, vaihtaa vaipat, leikittää, viihdyttää, kantaa pois laitteista ja pahanteosta, pitää sylissä, laittaa nukkumaan. Siis miten se voikaan olla tuollainen? :') Varmasti kaikki ajattelee, että "joo, sehän sen isän tehtävä on", mutta oikeasti kun noita juttuja kuulee sieltä ja täältä, niin kuinka moni isä ihan oikeasti on niin paljon läsnä?
No niin, no niin, en mä kehtaa enää enempää tällaista selittää. Mutta pakko oli ajatuksia tänne purkaa, kun tuli vaan niin valtavan hyvä olo.
Pusi pusi, oot parhain. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti