"Huippuilta"

Mä niiin tiesin, että tämä päivä on edessä, kun jonkun aikaa on mennyt niin kivasti ja olen täälläkin hehkuttanut useampaan kertaan.

Tänään alkoi illasta (siinä kuuden jälkeen) mennä pikkuhiljaa pieleen. Näin jälkeenpäin ajateltuna ilta ei edes ollut mitenkään kovin kamala, mutta hetkittäin se kyllä tuntui niin raivostuttavalta. Ensin Lili ajoi mopolla Petukan "päälle" (oikeasti ei edes kovasti, kunhan jotain uhitteli) ja joutui siitä jäähypenkille. Sen jälkeen alkoikin sellainen huuto ja kiukku, joka ei meinannut rauhoittua sitten millään. Hetkeksi välillä lakkasi, ja alkoi sitten taas. Ja siitähän ei sitten Petukka tykännyt, vaan sekin roikkui lahkeissa ja kiukkusi, kitisi ja itki. Siinä meni loppuilta kivasti molempia pitäen sylissä vuorotellen ja yhtäaikaa. Vaikka pieni olenkin, niin näköjään sitä pakon edessä kumpikin syliin mahtuu jollakin keinolla...

Jotenkin päästiin kuitenkin iltapalapöytään ja saatiin syötyäkin suht nätisti. Mutta perrhana, kun piti mennä Petukkaa nukuttamaan! Se yleensä nukahtaa suht helposti, nykyään on saattanut enimmillään joutua istumaan sen luona 10 minuuttia (oi niitä aikoja, kun se nukahti vain sänkyyn viemällä). Mutta ei tänään! Nukutin sitä vissiin 25 minuuttia. Kun palasin olkkariin, niin siellähän se Lili kuorsasi. Oli rojahtanut makaamaan palapelilaatikoiden päälle. En raaskinut herättää, joten oli pakko siinä nukkuessa antaa sinne astmalääke ja vaihtaa yöhousut jalkaan. Sikeästi se nukkui, kun ei herännyt! :D Kannoin vielä sänkyynkin, siinä vähän havahtui, mutta kääntyi sängyssä heti kyljelleen ja jatkoi unia.

Mua vähän kyllä säälittää nämä iltavuoroviikot, kun joudun jättämään Lilin yksikseen odottamaan, että saan Petukan nukkumaan. Aina se kyllä ihan tyytyväisenä katselee kirjaa, tekee palapeliä tms. Silti jotenkin inhottavaa, kun sitten toisinaan pieni reppana nukahtaa, kun ei äitiä kuulu. :( Jossain vaiheessa kokeilin niin, että sinnittelen Petukan kanssa siihen asti, että Lili ja Petu lähtisivät yhtäaikaa nukkumaan. Sekin menee vaan turhan hankalaksi, kun sitten Lili alkaa huutelemaan sängystään, ja jos jätän Petun yksinään mennäkseni käymään Lilin luona, niin se alkaa itkemään.

Nooh, mutta näillä mennään, ei auta kuin pärjätä. Ja hyvinhän me yleensä pärjätäänkin.

Pakko oli napata kuva. Siellä se nukkuu tyytyväisenä, palapelien, kirjan ja pikkuautojen seassa. <3


Ja WAU!! mikä kävijämäärä tänään mun blogissa. Muistakaahan jättää kommentteja, tai edes painaa nappia blogitekstin jälkeen. ;)

Hattaraa

En tiedä miten nyt päästä heittää, mutta on kyllä menossa taas ihan mahdoton hattaravaihe. Siis ihan täällä omassa päässä. Mä niiin rakastan kaikkea ja elämä on ihanaa ja diipadaapa. Mulla on elämässäni ihanimmat miehet ikinä ja elämä tuntuu hymyilevän. Juuri tällä hetkellä. <3

On jännää, miten nämä tunteet aina näin heittelee. Välillä on ihan älyttömän kivaa lasten kanssa kotona. Näinä päivinä sitä on vaan niin onnellinen, kun voi olla täällä, missä tuntee itsensä tärkeimmäksi. Tänäänkin iltapalalla katsoin poikia vuoronperään ja totesin mielessäni, että ei mulla voi olla mitään tärkeämpää paikkaa, kuin täällä noiden pienten lähellä. Olen erittäin onnellinen, että voin olla kotona vielä jonkun aikaa. Siitä saan kiittää kyllä miestäkin.

Välillä taas pää hajoilee kotona niin paljon, ettei ole tottakaan. Tuntuu vähän väliä, ettei kestä ja että on vaan pakko päästä pois. Sitä suunnittelee mielessään, miten olisi ihanaa laittaa lapset hoitoon ja tehdä jotain Oikeaa Työtä. Saisi olla 8 tuntia päivässä ihan rauhassa, keskittyen vain työhön!

Olenkin miettinyt, että onko nuo "pään leviämiset" kuitenkin ihan sellaisia, mitä tulisi vastaan jokaisessa työssä, mitä tekisi. Ja voiko noita onnentunteita kokea missään työssä niin vahvoina, kuin mitä ne on nyt täällä kotona, lasten kanssa ollessa? Minä olen ehtinyt olla niin kamalan vähän aikaa työelämässä, että en ole kokenut vielä sellaista tunnetta, että tuntee oikeasti olevansa oikeassa paikassa, tärkeä ja hyödyllinen. En minä kyllä edes yhtään tiedä, mikä voisi olla se työ, jota voisin kuvitella tekeväni vaikka muutaman vuoden. Tällä hetkellä mä olen erittäin onnellinen kotiäiti. Kuinka moni voi sanoa olevansa erittäin onnellinen työssäkävijä? No joo, kyllähän sitä tiedetään, ettei kaikilla se kotiin jääminen pitkäksi aikaa ole millään tavalla mahdollista. Minulle onneksi on. Kohta tulee kolme vuotta täyteen kotonaoloa. Apua. :D

Ehkä tuo kevätaurinko jotenkin vaikuttaa näihin ajatuksiin ja tunteisiin. Onhan se näillä ilmoilla huomattavasti kivempaa raahautua esim. lasten kanssa pihalle, kuin joskus talvella pimeässä, tuulessa ja tuiverruksessa.

Kesä

Valoisat illat tuo mieleen kesän. Kaikenlaisia niitä on jo ehtinyt ollakin.

Viime kesä, ensimmäinen Petukan kanssa. Kauhea helle, lapset vaippasillaan ja silti hiki.

Toissakesä, ensimmäinen Ukon kanssa, ensimmäinen kävelevän lapsen kanssa. Alkukesä meni Lilin kanssa kesää ihastellessa, ulkoillen ja uiden. Minulla oli "paljon" vapaata, kun Lili oli isällään. Vapaaviikonloput meni juhlien. Ja sitten vastaan tuli tuo Ukko. Loppukesä meni tutustuen, vapaaviikonloput ukon kotipaikkakunnalla. Kävelylenkkejä, autolla ajamista. Kutkuttavaa tunnetta vatsassa, ja silti vahva tunne siitä, että tää voisi olla juuri Se Oikea.

Sitä edellinen kesä, ensimmäinen Lilin kanssa. Alkukesä meni Liliä odottaen, koiran kanssa lenkkeillen. Kun Lili syntyi, muuta ei minun maailmaan enää mahtunut. Tiesin varmaan heti, että me tullaan pärjäämään ihan kahdestaan, ja parempi niin.

Sitä edeltäneet, milloin kenenkin kanssa seurustellen, siellä täällä pyörien.

Nuoruuden kesät, jotka vietettiin vain kavereiden kanssa. Juhlittiin, istuttiin nurmikoilla ja naurettiin. Ja aina paistoi aurinko.

Yläasteen kesät, jotka meni lähinnä hevostellessa. Aurinko paistoi, paarmat purivat ja maastolenkit oli pitkiä ja hikisiä. Erittäin hyvin on muistoissa viimeinen kesä oman hevoseni, Paavon kanssa. Saatoin pitää sitä pihalla irti, se kulki minun perässä kuin koira ja pysähtyi, kun minä pysähdyin. Viimeiset rapsutukset, kasvojen upottaminen pehmeään ja lämpimään turkkiin. Kyyneleet, kun hevonen vietiin pois.

Lapsuuden kesät. Laskien vettä lehmille laitumella, leikkien, iloiten. Aina paljain varpain. Voitin hippasen isoveljen kanssa aina niin, että siirryin juoksemaan hiekalle. Sitä ei isoveljen paljaat jalat kestäneet niin hyvin kuin minulla.

Tuleva kesä tulee myös olemaan ensimmäinen omaa laatuaan...


Jännä, että muistoissa kaikki kesät on yhtä auringonpaistetta. Ja kesät jää mieleen. Muistaa, mitä teki edellisenä kesänä ja muistaa lapsuudenkesien tunteen. Sulkemalla silmät voi melkein haistaa vastaleikatun ruohon tuoksun ja tuntea auringonpaisteen iholla. Miksi talvet ei samalla tavoin painaudu mieleen, vaikka talvi kestääkin kesää pidempään? Eikö sitä osaa oikeasti nauttia muusta kuin kesästä, ja talvi sinnitellään jotenkuten läpi, vain tulevan/menneen kesän voimalla?

Leipiä

Tuli äsken juttua niin paljon, että mä unohdin sen, mitä tulin kirjottamaan! Eli siis piti kehua, että mä nyt oon sitten oikeesti tehnyt sitä leipää!

"Älä nyt koske siihen kun äiti ottaa kuvan!"

Ensimmäinen versio oli ihan leipää muistuttava (kuva on otettu siitä), mutta maku ei ollut mikään Tosi Hyvä. Oli jotenkin liian tiivistä ja kumimaista. Tein siis ihan vehnäjauhoista nuo vaan. Viikonloppuna leivoin sitten toisen erän, laitoin mukaan neljän viljan hiutaleita. Ja ai että, tuli kyllä ihan sairaan hyvää! Koostumus oli just täydellinen ja maku oikein hyvä. :) Nyt tuli sellainen olo, että vitsit, mähän osaan! Eikä oikeasti ole edes mitenkään kauhean iso urakka tuo leipien teko, joten voisi harkita tekevänsä useamminkin. Vaikka kerran viikkoon. Kaksi isoa leipää riittää meidän perheellä useammaksi päiväksi.

Tänään ostin ruisjauhoja, joten jospa niitä laittaisi sitten seuraaviin leipiin mukaan, niin saisi vähän jotain muutakin, kuin vehnähöttöleipää.

Väsyttää

Tää on just niin maanantai, väsyttää ihan mielettömästi eikä mikään oikein huvittais. Tai noh, kyllä mua huvitti lähteä tänään kirppikselle ja Seppälään. Kirppikseltä löytyi mulle kaksi toppia ja Petukalle huppari, kaikki yhteensä 5e. Seppälästä löytyi hepeneitä, ei liian kalliita, onneksi. Kun kotiin palasin, niin mikään ei enää huvittanutkaan. Miten ihmeessä jaksaa iltaan asti, jos jo nyt meinaa nukahtaa pystyyn? Petukkakin kiukuttelee taas ihan mahdottomasti, ilmeisesti työntää kuudetta hammasta ulos. Tulisi äkkiä sekin läpi!

Ukko lähti siis iltavuoroon, ja mukeloiden kanssa pitäisi jaksaa. Taidan saada livistettyä ulkoilusta tältä päivältä, kun Lili on ollut vähän kipeänä (taas vaihteeksi).. Jotenkin ei sitten tippaakaan kiinnostaisikaan lähteä tuonne tuuleen ja tuiverrukseen. Yäk. Luntakin sataa. Manailtiin aamulla naapurin kanssa parkkipaikalla, että kyllä sitä ehti jo toivoa, ettei tarvitsisi autoa enää lumesta harjailla puhtaaksi.. Noh, jos sitten vaikka kesäkuussa helpottaisi.

Huomenna onkin sitten taas Onnenpäivä, kun pojat lähtee heti aamusta mummolaan. ;) Saa taas ottaa useamman tunnin ihan rauhassa ja vaikka nukkua päiväunet, aaah. Ja keretään Ukonkin kanssa olla jokunen tunti ihan kahdestaan, ennenkuin se lähtee töihin. Kunhan ei nyt vaan pojat enää enempää kipeytyisi.

Meille kävi muuten viikonloppuna KAMALA JUTTU. Meiltä hävisi kaukosäädin! Ollaan käännetty koko talo ympäri ja moneen kertaan, ja se ei yksinkertaisesti ole missään. Ei sohvan alla/välissä, ei lelukoreissa, ei patterien välissä, ei hyllyissä, ei kaapeissa, ei pesukoneissa, ei roskiksissa, ei pyykkikorissa, ei sängyissä, EI MISSÄÄN. En kyllä tippaakaan ymmärrä, miten yksi kaukosäädin voi vaan kadota! Ei auta kuin katsella vielä pari päivää, tuleeko se mistään vastaan. Jos ei, niin kai sitä on sitten vaan tilattava uusi. Tämä on kyllä niiiin mystistä...

Tuntuu muuten taas aika rauhalliselta tämä meidän elo, kun viikonloppuna oli tukilapset kylässä. Nyt on huomattavasti hiljaisempaa! :P Sunnuntaina ne lähtivätkin kyllä tavallista aiemmin kotiinsa, kun tosiaan Lilille ja Petukalle nousi lämpöä, eivätkä sitten oikeen malttaneet huilata, kun piti pysyä isompien perässä.

Lätäkköleikkejä

Tänään ei ollut keväisestä ilmasta kyllä tietoakaan, mutta toissapäivänä sain räpsittyä Lilistä kivoja kuvia kevään ensimmäisissä vesileikeissä.

Minä olen ollut tällä viikolla niin kamalan ahkera kotona, etten ole jaksanut edes blogia sen kummemmin miettiä. Joskus sitä sentään jaksaa olla ahkerana... Huomenna tulee taas tukiperhelapset viikonlopun viettoon, joten kiirettä pitää edelleen!

Juustokakkua ja skräppäyssuunnitelmia

Viikonloppu menikin meillä juhliessa. Lauantaina juhlittiin appiukon pyöreitä vuosia, ja sunnuntaina oli vuorossa minun pikkuveljen rippijuhlat. Miten sekin voi olla jo niin iso poika... :')

Rippijuhliin lupauduin tekemään juustokakun, reseptin lainasin Kinuskikissalta. Kyseessä siis Juhlapöydän raitakakku. Pohjan tein Dominoista ja päällimmäiseen vattukerrokseen laitoin vähemmän sokeria, jotta se jäi selvästi vähän kirpeäksi. Tasoitti minun mielestä kivasti muiden täytteiden makeutta. Kehuja sain kakusta ja olihan tuo minun makuunkin todella herkullista! Ulkonäkö ei kyllä päätä huimannut, kun tuo päällinen valui kivasti reunoille, mutta mitäpäs se haittaa. Koristelukin jäi vähän puolitiehen, kun vattuja ei ollut tarpeeksi, eikä kaupat auki, jotta olisin saanut tuohon keskelle vaikka valkosuklaalastuja... :) Mutta tällaista tämä minun leipominen tuntuu aina olevan.

Minähän en siis todellakaan ole mikään jauhopeukalo, mutta nuo juustokakut on jopa minulle niin helppoja tehdä, että herkullista tulee lähes aina. ;) Jotkut piirakat myös onnistuu minultakin, mutta ei ole hetkeen tullut tehtyä.

Tänään on varmaan melkein pakko käydä ostamassa vehnäjauhoja, ja tehdä jotakin leipää. Tuo leipäkirja houkuttelee minua päivittäin, mutta vielä en ole saanut mitään aikaiseksi.

Minun äiti oli aloittanut skräppäysharrastusta, ja tehnyt yhden sivun jo pojista. Sain minä tuon kansion matkaani, ja nyt sekin tuossa sohvan kaiteella polttelisi niin kovasti, että pitäisi päästä sitäkin touhua kokeilemaan. Suuret visiot ja kuvat näen jo silmissäni, materiaaleja tosin täytyy vielä hankkia. Tahdon tehdä yhden sivun meidän häistä, se olisi varmasti suht helppo aloitus... Mistä tulikin mieleeni, että ei muuten olle mitään kiitoskortteja lähetty vieläkään. Nooh.. Johan noista häistä alkaa olla se puoli vuotta aikaa, saa nähdä saadaanko niitä lähetettyä ikinä. :D

Noin muuten mielessä pyörii tuhat ja yksi asiaa. Haaveita, suunnitelmia, unelmia. Vatsassa tuntuu jännitystä. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja meidän haaveet toteutuu!

Uusimmat löydöt

Ihan ensimmäiseksi on hehkutettava tämän päivän kirppislöytöjä. Todella harvoin tulee Spr:n kirppiksellä käytyä, mutta nyt siellä olisi ollut kaikkea ihanaa (lähinnä lasitavaraa).

Tällaisia purkkeja oli tarjolla monen kokoisia ja näköisiä. Tämän purkin hinta taisi olla 2e.

Näitäkin pikkupulloja oli vielä enemmän, tosin tuo pitkulainen pullo oli nyt ainut laatuaan. Hinnat oli jopa 0.60e, 0,70e & 0.60e. Oli pakko ostaa, kun minulla ei ensinnäkään ole sellaisia pieniä kukkamaljakoita yhtään. Tuohon isoon kun joskus joku ihana ostaisi minulle yhden ison ja pitkävartisen ruusun...

Kirppiksellä oli myös aivan ihana, pieni lipasto kolmella vetolaatikolla. Sellainen vanha ja sopivasti kulunut, hintaa olisi 15e.. Taidan vaan jatkaa haaveilua siitä.

Pakko oli ottaa kuva meidän keittiöstä, kun se on niin paljon valoisamman näköinen kuin ennen! Valkeat, läpikuultavat verhot todella teki suuren muutoksen koko huoneeseen. Olisi ihanaa, jos tuonne saisi jotkut vaaleat matot... Tosin ihan turha haaveilla, ei meidän lasten kanssa kannata suunnitella mitään vaaleita mattoja tai ne on heti aivan kamalan näköiset. Jotenkin nyt olen kevään myötä alkanut kaivata todella paljon vaaleaa, valkeaa ja valoa.

Noin muuten on aika hämmentynyt, sekainen, innokas ja onnellinen olo, mutta siitä nyt en ihan vielä viitsi täällä sen kummemmin kuulutella. Kaikki aikanaan. :)

Loppuun vielä kuva Lilistä, kun satuin äsken tuurilla noin ihanan räpsäisemään.

Verhoja ja kirjastoa

Kai sitä pitäisi taas jotain kirjoitella. En oikein tiedä, miten tänään siihen kykenen, kun päässä pyörii miljoona asiaa, joista kuitenkaan kaikkea ei viitsisi tänne kirjoittaa. Ja ne, mistä voin tänne kirjoittaa, ei taas ole yhtään järkeviä, joten en tiedä, pitäisikö oikeastaan kirjoittaa mitään. Huoh.

Käytiin eilen katsomassa yhtä taloa maalta. Nyt mietitään. Saa nähdä.

Vaihtelin vähän verhoja meillä. Makkarissa oli liian valoisat verhot, ja nyt kun valo herättelee Petukkaa jo klo 6:30, oli pakko vaihtaa ikkunaan jotain edes vähän peittävämpää. Valitettavasti ei olla vieläkään saatu aikaiseksi hommata mitään pimennysverhoja.. Mutta laitoin makkariin nyt keittiössä olleet retroverhot, mitkä löysin joku aika sitten kirppikseltä. Keittiöön vaihdoin tuollaiset valkoiset aivan ihanat, läpikuultavat verhot, nekin kirppislöytö varmaan parin vuoden takaa. Kertaakaan eivät ole vielä ikkunassa minulla olleet.

Kävin muuten kirppikselläkin tänään, mukaan tarttui kappa. Tuo on leveydeltään 45cm, siitä saisi vaikka pari aika kivaa tyynyä. :) Hintaa tällä oli 5e.

Koettelin sitten eilen omien hermojeni rajoja, ja lähdin poikien kanssa iltapäivällä kirjastoon. En ole aiemmin ottanut sinne mukaani molempia, ja ihan mieluitenhan käyn kirjastossa ihan yksin, jotta saan nauttia siitä hiljaisuudesta ja rauhasta. Noh, selvittiin reissusta kuitenkin ihan kunnialla. Tiskillä vaan huomasin, että korttikotelo on tippunut takin taskusta. Marssittiin autolle, ja onneksi ne lyötyi sieltä, eikä tarvinnut ihan kotiin asti lähteä. Saatiin siis kassillinen kirjoja matkaan. :) Itse lainasin tällä kertaa vain nämä:

Varsinkin tuo leipäkirja on ihan loistava! On melkein harkittava sen ostoa ihan omaksi, on nimittäin niin mahtavia reseptejä. En meinaa malttaa odottamaan, että milloin itse ehdin noita alkaa kokeilemaan.

Harvinainen aamu

Aamulla oli jo ihan valoisaa, kun Petukka heräsi. Kello oli jo yli seitsemän, vau! Se suostui vielä köllöttelemäänkin jonkun aikaa minun kainalossa, ettei tarvinnut heti nousta. Sitten alkoikin kuulua jo Lilin heräämisen ääniä. Sieltäkin huoneesta heräsi oikein iloinen ja hyväntuulinen poika. :) Molemmat jaksoi herättyään touhuta ja leikiä leegoilla, ilman nälkäkiukkua. Kahdeksan aikaan alettiin aamupalalle, mikä on tooodella harvinaista meillä (Petukka syö usein joskus puoli seitsemän aikaan). Lili on laulellut pitkin aamua, joten kai se aika hyvällä päällä on. Täytyy toivoa, että tuo hyväntuulisuus jatkuisi koko päivän.

Minun hyväntuulisuutta latistaa hieman se, että minun on lähdettävä kahdeltatoista päivystysajalle hammaslääkäriin. Viisaudenhammas on kipuillut perjantaista lähtien, nyt on suunnilleen puoli päätä kipeänä... Hammashoitaja joulukuussa varoittelikin, että koska se hammas ei koskaan sieltä mahdu tulemaan kunnolla ulos, se todennäköisesti tulehtuu jossain vaiheessa. Yyyyh. :( Mulle ei koskaan ole tehty mitään hammaskiven poistoa suurempaa toimenpidettä, kun ei ole ollut ikinä reikiäkään. En oikein tiedä, mitä odottaa. Pelottaa silti.

On minulla kuitenkin aika hyvä fiilis. Eilen oli jotenkin niin kiva päivä, vaikka eihän se menomatka sinne saareen ihan ilman kiukuttelua onnistunut tietenkään. Tuntuu kuitenkin niin hyvältä, kun tuli tehtyä hetken mielijohteesta jotain erilaista, mistä lapsillekin (tai ainakin Lilille) jäi tosi hyvä mieli. Ja kyllähän niistä maisemista tulee hyvä mieli varmaan kenelle tahansa.

 

Tässähän on siis aivan selvästi kaikki hyvän päivän ainekset kasassa!

Jäällä ja saaressa

Seuraa paaaaljon kuvia meidän ulkoilureissulta!

Lähdettiin porukalla käymään jäällä ottamassa kuvia. Olihan tuonne eksynyt "muutama" muukin. Hiihtäjiä oli ladulla kuin muurahaisia polulla. Pilkkijöitä oli myöskin melkein jää täynnä.

 

Piru, miten siellä osaa olla kaunista! Jos ei vain olisi tuullut, ilma olisi ollut joku maailman parhain.

 

Siitä sitten saatiinkin idea, että mitäpäs jos lähdettäisiin saareen paistamaan makkaroita.. Eikun pakkauduttiin autoon, haettiin kotoa evästä Petukalle ja kaupasta makkaraa meille. Suunnattiin mummolaan, josta reissu alkoi.

IHANAA! Pojatkin oli oikein reippaita. Eeli jaksoi kävellä melkein koko matkan saareen asti.

 

Ukko mäni edellä. Reilusti edellä, kuten tapoihin kuuluu...

 

Olihan tuolla saaressa sitten kuitenkin aika nättiä. :) Itse nuotiopaikka oli aivan lumessa, ei siellä paljoa oltu makkaraa tänä talvena paistettu. Onneksi puuvajasta löytyi vanha paistinpannu, jolla Ukko urheasti raivasi pienen nuotiopaikan.

Ja sitten se laittoi tulenkin, tietysti. ;) Mitä minä tekisinkään ilman tuota urheaa miestä...

 

Kyllähän siellä vähän hymyjäkin irtosi vielä kaikilta.. :)

 

Tältä näytti Petukka sitten mummolan pihassa, piitkän paluumatkan jälkeen! Älkää huoliko, ei se tuossa asennossa nukkunut koko reissua, meni vaan noin viimeisissä jyrkissä ylämäissä. :D

Ja tältä näytti Lili kotipihassa.

Olipahan erilainen päivä, mutta on niiin hyvä fiilis, kun tuli lähdettyä ja tehtyä jotain erilaista välillä. Ja kyllähän tuo käveleminen, lumessa rämpiminen ja liikkuminen teki hyvää itsellekin.

Käytiin eilen juhlimassa Ukon siskontytön synttäreitä. Vietiin jo ensin pienet pojat mummon kanssa toiseen mummolaan (jossa synttäreitä siis vietettiin) ja käytiin Ukon kanssa katsomassa yhtä taloa. Ei ollut hyvä. Sitten palattiin mekin herkuttelemaan. Pientä kummipoikaakin nähtiin. <3 Komeat maisemat oli taas kotiin lähtiessä, kuten näkyy:

Päivät on mennyt tässä oikein mukavasti, kun on ollut seuraa. Valitettavasti huomenna me joudutaan tuosta mummosta luopumaan, kun se vaihtaa maisemaa. Illalla käydään tosin laskiaistapahtumassa, katsotaan jospa Lili pääsisi ponin selkään/kärreihin. :)