Kesähaaveilua

Ihanaa, kun tulee kesä! Tänään päivällä mittari näytti kahtakymmentä astetta vaikka oli pilvistä. Pojille pitkät housut, hupparit, hatut ja kengät ja pihalle. Ihanan helppoa ja nopeaa verrattuna talvipukeutumiseen.

Minä huomasin koukuttuneeni viikonlopun aikana haravoimiseen. Bongasin tänään pihasta haravan, ja eihän se auttanut muu kuin haravoida tuo meidän ulko-oven edessä oleva nurmipläntti. Ai että miten himotti vähän rapsutella muualtakin, mutta vesisade yllätti ja pakotti sisälle.

On jotenkin todella odottava olo. Odotan kesää, lämmintä, kesän kivoja tapahtumia, syksyä ja syksyn tapahtumia. Ollaan suunnittelemassa reissua ensi syksylle, ihan ulkomaille asti jopa! ;D Sen lisäksi tiedossa on myös kahdet häät. Ja muutenkin, odotan miehen lomaa ja leppoisia kesäpäiviä.

Odottamisesta huolimatta koetan keskittyä päivittäin tähän nykyhetkeen. Siihen, millaista on olla lasten kanssa kotona. Siihen, miten ne oppii uusia asioita ja miten ne on jo "isoja". Lili osaa kymmenittäin lauluja ja laulelee pitkin päivää. Petukka yrittää tapailla sanoja, tänään olin kuulevinani pieniä alkuja sanoista "maitoo" ja "ammuu".

Kesällä muuten tukilapsetkin tulee meille viikoksi. Veikkaan, että tiedossa on aika vilkas viikko.. Mutta onneksi on vielä aikaa kerätä voimia.

Ajatukset sinkoilee sinne ja tänne, sen lisäksi väsyttää vielä kamalasti. Täytyy siis lopettaa ja painua suihkuun ennenkuin nukahdan. Huomenna onkin heti aamusta tiedossa Petukan 1-vuotisneuvola! Meidän pikkuinenhan siis täytti vuoden viime viikolla. <3

Pääsiäisen viettoa

Vietin pääsiäisen pappalassa poikasten kanssa. Ohjelmassa oli erittäin paljon ulkoilua, haravoimista, touhuamista, hyvää seuraa, kipeitä lihaksia ja aurinkoa. Vähäsanainen olo, joten kuvat kertokoon lisää.

Flunssaa pukkaa

Tuli sitten taas pieni pakollinen tauko bloggailuun, kun ollaan koko porukka enemmän ja vähemmän kipeänä.

Petukka on ollut äkäinen viime viikon lopusta asti, sunnuntaina selvisi, että sillä on korvatulehdus. Kaksi yötä sainkin valvoa sen kanssa sitä ennen, kun ensimmäisen yön vielä luulin, että huonot unet johtui pelkästään räästä ja yskästä. Lili alkoi osoittaa eilen kipeytymisen merkkejä, tänään oli sitten jo kuumetta ja henkeä ahdisti ihan kunnolla pitkästä aikaa. :( Yöllä saakin sitten juosta antamassa lääkettä, jos tuo nyt saa edes nukuttua.

Minulla on ollut myös huono olo sunnuntaista asti. Eilen nousi kuume, tänäänkin lämpöä jonkun verran. Voisi melkein huomenna jo helpottaa, kaikilla meistä.

Hautausmaa

Kävin tänään lenkillä (jo kolmas kerta tällä viikolla, jes!), ja poikkesin kotimatkalla hautausmaan kautta. Monesti olen meinannut mennä siellä käymään, mutta en ole vaan saanut aikaiseksi, vaikka se siinä ihan kävelytien vieressä onkin. Ehkä ajattelin, että tuntuu hölmöltä mennä sinne "ilman syytä".

Nyt jotenkin teki tosi hyvää käydä siellä vähän rauhoittumassa. Katsella kivoja nimiä hautakivistä, lukea ihmisten ammatteja, erilaisia hautakiviä. Isoja ja pieniä, uusia, vanhoja, kiiltäviä, sammaloituneita.

Minä olen hyvin vähän käynyt hautausmailla, koska minulla ei ole ketään läheistä kuollut, onneksi. Oman pappani haudalla olen käynyt joitakin kertoja, mutta koska en ole pappaani koskaan saanut nähdä, se ei tunnu minulle niin läheiseltä. Monet hautausmaat ovat kuitenkin niin kauniita, että voisihan niillä vierailla ihan muutenkin.

Minä ainakin mietin tuolla kävellessäni todella paljon sitä, millaisia ihmisiä niissä haudoissa makaa. Katson syntymävuodet ja kuolinvuodet. Mihin he mahdollisesti ovat kuolleet? Luonnollisesti vai kenties jonkun sairauden takia? Olivatko he rikkaita kaupunginmiehiä, isoja maatilallisia, renkejä, piikoja, kokkeja, koululaisia.

En tiedä, voiko hautausmaa olla jonkun mielestä kamala ja ahdistava paikka. Minusta tuolla oli vain mielettömän kaunista. Jotenkin ihana ajatella, että omakin ruumis päätyisi joskus jonnekin noin nättiin paikkaan. Aurinko paistoi puiden lomasta, linnut lauloi ja oli todella rauhallista.

Ihanaa, miten joistakin haudoista pidetään niin hyvää huolta. On uudet kukat ja kynttilät, hauta haravoituna ja laitettuna. Surullista, ettei joistakin haudoista ole enää ketään pitämässä huolta.

Joidenkin perheiden kohtalot säälittää. Onhan sitä aikaisemmin kuollut varmasti todella paljon lapsia ja vauvoja.. Yhdessä haudassa makasi perhe. Ensimmäinen lapsi oli elänyt 23 vuotta. Toinen lapsi eli 50-vuotiaaksi. Kolmas lapsi eli kaksi päivää. Neljäs hieman vajaat kaksi vuotta. Perheen lapsilla oli muuten aivan ihanat nimet, oikein kunnon perisuomalaiset.

Paljon ajatuksia pienen ihmisen päässä. Hautausmaat saa näköjään mietteliääksi. :)

Kolmas kerta toden sanoo?

Tämä talon etsintä on kyllä niin ahterista! Toivottavasti ei tarvitse tehdä tätä touhua kovin montaa kertaa elämän aikana. Olisihan se mukavaa, jos saisi sen talon, mihin eniten ja ensimmäisenä rakastuu, mutta kun ei se näköjään ihan mene niin. Tai sitten menisi, jos olisi miljonääri. Tai muuten vaan rikas. Mutta me ei olla.

Käytiin taas tänään katsomassa taloa. Ja tehtiin tarjous. Minä en jaksa edes hehkuttaa enkä mitään, kun on ihan sellainen olo, ettei tämä nyt onnistu tälläkään kerralla. Plääh.

Jos minä vaikka kuvittelen mielessäni tuota veden kohinaa ja liplatusta ja koetan rauhoittua ihan näin mielikuvitukseni avulla? On jotenkin niin levoton olo, mutta kuitenkin tavallaan sellainen, ettei mikään asia kiinnosta. Tekisi mieli mennä sänkyyn peiton alle ja vetää peitto korviin asti.

Ainiin! Kestovaippahommista pitkästä aikaa! Jouduin eilen vähän niinkuin vahingossa kokeilemaan Petukalla yövaippana kestovaippaa. Meillä oli yksi kertisvaippa pussissa, ja laitoin sen Petukalle illalla. Sillä aikaa, kun hain keittiöstä maitoa, oli Petu vääntänyt vaippaan kakan. Tottakai, siihen ainoaan. Noh, ei auttanut kuin alkaa penkomaan kaappeja ja löysinkin sopivia tarpeita. Pistin pojalle täällä esitellyn tekemäni sisävaipan. Sinne tungin imuiksi bambucollegea ja jotain puuvillaimua. Ja päälle löysin vielä sopivat villahousut, joita en ollut koskaan ennen edes käyttänyt. Paketti piti kaikki pissit koko yön! Jes! Eli pakon edestä sain kauan pelkäämäni kestoyövaipan toimimaan, ja varmasti tullaan käyttämään jatkossakin. :)

Miehet, miehet.

Olikohan tänä aamuna keittiössä ihan pikkuisen tyypillinen mies taas? Petukka ehti jääkaapille, kun ukko laitteli aamupalatarpeita kaappiin. Petu ehti kiskaista vanhan salaattikipon lattialle, jossa tietenkin oli jotain salaattijämiä. Mies vähän siivosi, mutta kun menin katsomaan lattiaa, se oli ihan täynnä sellaista salaattimurua. Oli pakko kysyä, että noinko meinasit sen lattian jättää? Nii'in, ei kuulemma saanut paremmin putsattua... Öö, no ei kai, jos vaan käsin niitä yrittää nyppiä! Oli sitten vinkattava, että mitä jos vaikka harjalla putsaisit ne roskat pois. Tämähän tapahtui, pienen äpinän kera. Meinasi kuitenkin jättää vielä ne salaattimurut sinne rikkalapioon lattialle, mutta onneksi olin vieressä paimentamassa, että roskiin roskiin samantien, muuten Petukka on siellä syömässä muruja heti kun silmä välttää. Huoh.

Kyllä mä tiedän, että mun pitää Liliä joskus neuvoa esim. omien jälkien siivoamisessa, mutta että 27-vuotiasta miestäkin?? Joo, oikeasti mua ei kyseinen tapaus edes ärsyttänyt, kunhan huvitti niin taas tuo miesten tapa ajatella ja toimia.

Kävin äsken taas lenkillä. Oon käynyt nyt jopa kahdesti. Palkaksi siitä kävin hakemassa itselleni suklaalevyn, koska eihän mun ole tarkoitus laihtua. ;D Olisi vaan tosi kiva, jos vaikka kunto kohoaisi, niin jaksaisi itsekin paremmin.

Niinhän siinä sitten kävi eilen, että laittelin kuitenkin pari työhakemusta menemään siivousfirmoihin. Kesätyöntekijöitä etsivät, joten saapa nähdä, miten käy. Koetin äsken laskeskella Kelan laskureilla, että jos tekisin noin 10 tuntia viikossa, jäisin vähän plussan puolelle. On kyllä niin tyhmää, miten siitä työnteosta joutuu kärsimään! Ei ilmeisesti kannusteta kotiäitejä tekemään edes osa-aikaista työtä.

Että semmosta tuota nii

Mulla ei ole kyllä yhtään asiaa. Ei sitten niin mitään, mistä minä keksisin mitään juttua.

Minun piti keksiä, että mitä mä tahdon tehdä isona. En keksinyt, joten luovutin. Luovutin itseasiassa jo joku aika sitten, ja hain kotihoidontukea siihen saakka, kun Petukka täyttää 3. En minä tiedä, olenko minä siihen asti kotona vai en, mutta eipähän jää ainakaan harmittamaan... Toisaalta ois ihan kiva tehdä jotain pientä työtä joskus välillä. Voisin mennä vaikka siivoamaan, jos voisin tehdä sitä tyyliin kerran viikossa. En vaan tiedä, onko siinä mitään järkeä jos se samantien vaikuttaa tukiin (tuohon kotihoidontuen lisään vai mikähän ihme se oli varmaan vaikuttaakin?).

Ja siis minähän olen niitä outoja, jotka tykkää siivoamisesta. Siis työkseen, ei se mua kotona kiinnosta (paitsi hei mä olen imuroinut tällä viikolla jo kahdesti, ja nyt on vasta tiistai!). Muistelen kaiholla yhtä kesää, kun heräsin aamulla neljän aikaan, ajoin pyörällä siivoamaan ravintolaa ja pääsin töistä joskus klo 9. Menin kotiin nukkumaan ja sitten olikin koko loppupäivä aikaa tehdä mitä vaan. Ja jotain parasta oli nähdä aina se heräilevä kaupunki, kun itse oli jo "työpäivänsä" tehnyt.

Eihän se oikeasti kyllä kovin hehkeetä työtä ole, mutta musta on jotenkin kivaa, että näkee heti sen oman työn jäljen. Jos siitä sais kovempaa palkkaa, niin kai minä voisin sitä tehdä vaikka ihan oikeastikin.

Mutta niin. Tiedä sitten mitä tässä vielä joskus keksii. Nyt minä vaan tahdon olla kotona ja nauttia tulevasta kesästä poikasten kanssa. Toivottavasti jossain vaiheessä päästäisiin muuttamaan omakotitaloonkin. Ja onhan niitä haaveita muitakin, mutta vähän kerrallaan...

Parisuhdeviikonloppu

Koska me oltiin mökillä viikonloppuna miehen kanssa aivan kahdestaan, kai sen voisi joksikin parisuhteen hoitamiseksi laskea. Olikin aivan mahtavaa, kun mökiltä hyllystä löytyi tämänniminen kirja:

Kirjoittaja on TH. H. Van De Velde. Kirja oli kirjoitettu vuonna 1928, suomennettu muistaakseni 1946. :) Ihan huippujuttuja esimerkiksi rakkaudesta. Rohkeakin tuo kirja on takuulla ollut aikalaisekseen.

Yksi kiva pätkä sieltä löytyi, missä kuvattiin avioliittoa:

"Tältä kannalta katsoen rakastuneet solmitessaan avioliiton suorittavat pyhän teon eivätkä ainoastaan kirkollisessa mielessä. He ottavat nimittäin suorittaakseen korkeinta, kauneinta, mutta myöskin vaikeinta, mitä mies ja nainen voivat ottaa suorittaakseen; he lupaavat koko elämänsä ajan pitää rakkaustunteittensa vuot padottuina ja ohjata ne alituisesti samaan suuntaan ja pitkien, pitkien vuosien aikana yhä uudelleen säilyttää toistensa varalle parhaan, mitä ikinä puoliso puolisolle, mitä ikinä ihminen ihmiselle pystyy tarjoamaan."

Opittiin kirjasta sitten jotain tai ei, niin ainakin meillä oli ihan kiva viikonloppu. :)

Tyhjiä taloja

Konneveden perämetsissä oli paljon autioita, vanhoja taloja. Aivan ihania mummonmökkejä. Säälittää, miten nuo pikkukylät vaan autioituu, kukapas nuori sinne tahtoisi muuttaakaan kun kylillekin on niin pitkä matka, huonoa tietä ajella.

  

Mulle ois kyllä tuo talo kelvannut. Aivan ihana, ja todella mahtavalla paikalla (mäennyppylällä). Vitsit.

Jotenkin ihanaa miettiä, millaisia ihmisiä niissä taloissa on joskus asunut. Onko siellä asunut vanhukset, jotka ovat joutuneet muuttamaan kylälle vanhainkotiin, kun eivät ole enää jaksaneet omakotitalossa asua? Vai onko joku vanhus jopa kuollut sinne? Asuuko taloissa joku aina kesällä, vai onko ne kokonaan tyhjillään?

Meidän omista talonetsinnöistä taas sen verran, että torstaina mennään katsomaan yhtä taloa.

Mökkeilyä

Perjantaina, kun lähdettiin viettämään mökkiviikonloppua, minulla ei ollut paljoakaan hajua siitä, minne ollaan menossa. Suunnilleen tiesin suunnan, mutta en matkan pituutta, enkä todellakaan sitä, mitä määränpäässä odottaa.

Jokaisen risteyksen jälkeen tiet muuttui vain pienemmiksi, ja meni toodella pitkiä pätkiä, kun ympärillä ei ollut mitään muuta kuin metsää ja vuoria. Aloin jo vähän epäillä, että millaiseen ihme rotiskoon ukko mua oikein vie. Järviäkään ei näkynyt missään!

Ja tiet vaan kapenee. Tuolla liikkuu karhujakin, joita me ei onneksi nähty. Mietin jo matkalla, että onko mun päivitettävä facebookiin, että jos meitä ei sunnuntaina kuulu kotiin, niin karhut on meidät varmaan syöneet.

Mutta mutta, perillä sitten odottelikin tällainen "ihan kiva" mökki. Meinasi tältä tytöltä tipahtaa silmät päästä ja tipahtaa leuka auton lattialle, kun puiden seasta alkoi tämä ilmestyä!

Maisematkin oli sillein ihan kivat. Huhhuh. Jos tuo ei ole maanpäällinen paratiisi, niin mikä sitten on?

Rentoutuminen olisi onnistunut täydellisesti, jos tämä olisi tajunnut pakata särkylääkkeet mukaan. Tottakai lauantaina siinä viiden korvilla alkoi ihan järkyttävä päänsärky/migreeni, jossa sitten sain kärvistellä sunnuntaina siihen asti, että päästiin kotiin ja sain lääkettä. Lauantaina olin sängyssä jo 19:30 ja pyörin tuskissani koko yön. Jes! Enpähän ihan hetkeen haluaisi samaa kokea.